Tää ei tuu päättyy hyvin

Paha olla, ahdistaa, tekee vaan koko ajan mieli viiltää. Tiedän, etten huomenna pysty lähtemään työssäoppiin. Ajatuskin siitä, että lähden ahdistaa vain enemmän.

En vieläkään ole jaksanut mennä sinne suihkuun. En muista koska viimeksi oisin pessyt hampaani. Tai syönyt kuin normaalit ihmiset. Tai pessyt edes pyykkiä.

Oon jatkuvasti huonolla tuulella, puhun toisille epäkunnioittavasti. Vihaan koko paikkaa, vihaan muita nuoria sekä ohjaajia, mutta kaikista eniten vihaan itseäni.

Jos vaan nyt pääsisin pois täältä paskasta laitoksesta... Haluan muuttaa omaan kämppään. Mutta mun ei anneta muuttaa. Kukaan ei ymmärrä, että se on tää paikka joka mua kaikista eniten ahdistaa.

Kukaan ohjaajista ei ymmärrä, että mä en pysty menemään työssäoppiin. Kerroin eilen mua ahdistavan, mutta ei mitään reaktiota.

vittu.

mä.

vihaan.

tätä.

koko.

paskaa.

laitosta.

Voimavarat vähissä

Mulla ei oo motivaatiota käydä koulussa, saada opintopisteitä tarpeeks, että pääsisin läpi tästä vuodesta ja saisin ens kevään yhteishaussa opiskelupaikan.

En menny työssäoppiin tänää, en vaan pystyny menee. Illalla itkin ja yritin selviytyä ilman terää, ja niin mä selviydyinki. Mut mulla oli niin paha olla, etten tienny miten päin olla. Mun teki mieli huutaa, mutta mä en voinut.

Tiedän että tästä tulee vaan paskaa niskaan, kun en menny "töihin"... Tetris alkaa taas arvostelemaan ja sanoo että musta ei tuu koskaan mitään. Mutta se ei ole sen ongelma.

Suihkussa en oo käyny kai keskiviikon jälkeen. Mutta mun on tänään pakko mennä. Tää tarkottaa vaan sitä, että musta ei ole tällä hetkellä paljoo mihinkään. Oon aivan liian heikko.

En tiedä miten jaksan

Luulin, että kaikki olis jo pysyvästi paremmin. Olin taas väärässä.

Kerroin ohjaajalle, että mä en jaksa. Että mä olen höyhen ranta-aallokossa. Vajoan lehtien sekaan, vajoon pimeyteen. Nousen sieltä, pyörin aaltojen mukana ja ajaudun jonkin ajan päästä takasin pimyteen.

Nyt paha olo ja ahdistus yrittää saada musta otteen. Jos niin käy, on aika varmaa että otan terän käteen ja loput onkin sit helppo arvata/päätellä.

Huomenna mulla alkaa työssäoppiminen... Tiedän jo nyt, että mä en jaksa sitä koko jaksoa käydä sielä. Oon aivan vitun hukassa.

Niitä ei oo, ei voi olla

Kun mä menen yksin pimeellä ulos, joku seuraa mua. Kuulen askeleet ja näen varjoja. Ne yrittää puhua mulle mutta mä en saa selvää. Poltan tupakan nopeesti ja menen sisälle puoliks juosten. Seinää vasten näkyy miehen kasvot. Kuin ne olisi tehty savesta. Hetken päästä kasvot katoaa.

Tää on pelottavaa. Muistan kun mulla oli harhoja viime vuoden keväällä ja kesällä. Mä totuin niihin, mutta nyt kun niitä ei oo vuoteen ollu, ne on pelottavia. Kuukausi sitten mä kuulin kun joku nainen lauloi kulman takana. Mutta kun mä menin katsomaan, siellä ei ollut ketään.

En uskalla kertoa kellekkään. Mä en halua nähdä lääkäriäni enää koskaan. Toivon näiden menevän pois itsestään, mä en halua lisää lääkkeitä, kun yksi harhoihin määrätty lääke otettiin juuri pois. 

Voikohan tää liittyä siihen? Jos ne harhat palasi lääkkeen lopetuksen seurauksena....

Hautalaulu

"Jos mä nyt antaisin tunteen viedä... mä istuisin tän illan päivystyksessä."

Sanonpahan nyt vaan, että mun on mielettömän paha olla. Tiuskin jatkuvasti toisille. Tetris kysyy mikä sul on? Ja mä vastaan ei mikään. Eipä. Haluun viiltää. Mutta mä en saa.

En saa näyttää pahaa oloa. Osastolle en hoitojaksolle enää koskaan halua. Noin sanoin viimeks myös, mutta mä en jaksa enää sitä paskaa mitä siitä sataa niskaa.

Oon väsyny, iltalääkkeet saan vasta 19.30-21 välissä. Aion ottaa ne heti kun oon syönyt iltapalan. Jos syön.

Nuku pikkuinen, nuku tähtihelmassa päivänpaisteen

Nuku pikkuinen, nuku lehtihelmassa laakson varjojen

Nuku pikkuinen, nuku virtahelmassa meren tyrskyjen

Nuku pikkuinen, nuku talvihelmassa kesän kukkien

Ikävä Mikaelia, ikävä perhettä.... Mua itkettää, mutta ohjaaja voi tulla mun huoneeseen koska tahansa. Ja mähän en saa näyttää pahaa oloa. Ai mut mä taisin jo näyttää...

VITUN HEIKKO PASKA K U O L E.

Lol anoille.

Mua naurattaa. Naurattaa muuten ihan mielettömästi.

Ja mun on hyvä olla. En aina tunnista oikeita ystäviä, mutta mä tiedän että kannattaa varoa. Tietyt merkit saa mut varautuneeksi. Mutta viikonloppuna mun ei tarvinnu olla varuillani kun näin mun ystäviä. Kukaan ei saanu mulle varautunutta oloa. Kaikki kuunteli mitä mulla oli sanottavana ja kerto oman mielipiteensä asiaan jos mielipide oli.

Ne ei kyseenalaistanu. Ja niin kun ne kuunteli mua, ni mä pyrin kuuntelemaan niitä. Ja mä onnistuin. Ainaki omasta mielestäni. Mulle ei sanottu ilkeesti, ei edes viestien kautta. En saanu paskaa niskaan, koska kenelläkään ei ollu aihetta kaataa sitä mun päälle.

Mua ei harmita vaikka välit kahteen paskaan ihmiseen meni. Kadun kyllä sitä miten koskaan kerroin asioitani niille. Mä vaan toivon että ne lopettais mun blogiin kommentoimisen ja yrittämästä saada mut niin alas ko ne on. En aio vajota niin alas että enää koskaan puhuisin niille.

Olo on tosiaan hyvä, enkä anna kenenkään ihmisen joka ei kuulu mun elämään yrittää saada mun oloa huonoks. Varsinkaan kun ei oo pokkaa kommentoida muuta kun anonyymisti XD

Et sä voi tehdä näin

Välillä musta tuntuu, että voisin vaan vetäistä turpaan kaikkia kusipäitä. Ihmiset on niin julmia, lyö lyötyä. Ajattelee joka kerta vaan omaa napaansa. Jos sun exäs tappaa ittensä, ni et sä voi helvetin huonossa kunnossa psyykkisesti olevaa kaverias pakottaa olemaan sun tukenas.

Joskus vois todellaki ajatella muitakin kun itseään. Voi kyllä, mäkin joskus ajattelen vaan itseäni, mutta en todellakaan joka kerta. Vaikka sain tällä viikolla kuulla siitä miten ajattelen aina itteeni ja aina vaan mun parasta = olen siis itsekeskeinen. Kuulemma.

Kaikilla on toisista oma mielipide. Ja mulla on sellanen mielipide, että ne jotka yrittää sortaa masentunutta, ni vois painua helvettiin. Hyvin kun tietää toisen taustan ja vaikeudet, ni siitä on hyvä avata vanhoja haavoja auki.... Ja sitä mä en arvosta.