Luulin, että kaikki olis jo pysyvästi paremmin. Olin taas väärässä.
Kerroin ohjaajalle, että mä en jaksa. Että mä olen höyhen ranta-aallokossa. Vajoan lehtien sekaan, vajoon pimeyteen. Nousen sieltä, pyörin aaltojen mukana ja ajaudun jonkin ajan päästä takasin pimyteen.
Nyt paha olo ja ahdistus yrittää saada musta otteen. Jos niin käy, on aika varmaa että otan terän käteen ja loput onkin sit helppo arvata/päätellä.
Huomenna mulla alkaa työssäoppiminen... Tiedän jo nyt, että mä en jaksa sitä koko jaksoa käydä sielä. Oon aivan vitun hukassa.
Pian täysi-ikäisen tytön elämää masennuksen ja syömisvammailun keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti