Miksi mä valitan kun ei ole siihen edes aihetta?

Miksi mä valitan mun pahasta olosta, kun mä tiedän muilla olevan huonompi tilanne? Aina jonkun olo on huonompi, heikompi, vakavampi, kuin mun.

Mutta niin on niidenkin kohdalla. "Aina on joku, jolla on huonompi tilanne kuin sulla."

Päivät on helpompia, kuin illat ja aamut. Tuntuu että kohta tulee taas se aika, kun mä vaan itken. Sitä jatkuu tunti tai kaks, ennen kun mä nukahdan. Aamulla mä herään, nousen sammuttamaan herätyksen ja jatkan nukkumista. Torkku herättää mua kai vartin välein. Jos en mee takasin nukkuun, kyyneleet alkaa valumaan silmistä.

Oon niin väsyny henkisesti, että mä en tiedä miten jatkaa. Laitoksessa ei oo ketään, kelle puhua. Tai ehkä on, mut en mä uskalla. Koska joka kerta käy niin, että jos kirjotan ohjaajalle, se jättää asian siihen. Joskus toivon pystyväni huutamaan näille että MÄ EN JAKSA. Että mä olen liian heikko. Väsynyt.

Masentunut.

Surullinen.

Epätoivoinen.

Ja niin vitun yksinäinen.

Rehellisesti sanottuna, en uskalla oikeen kellekkään muulle puhua mun pahasta olosta ja ajatuksista, kun mun exrakkaalleni, Se ymmärtää ja neuvoo. Kuuntelee, mitä kovin moni muu ei osaa. Mun Rakkaani on ihminen, jolle en edes halua kertoa. Pilaisin vaan meiän välit. Ja Mikael... luulen että se suuttu mulle vähän. Jos pystyn, laitan sille viästiä vielä tän illan aikana.