Paljon sanottavaa

Mikael tulee huomenna takasin Suomeen. Saatetaan nähä jo viikonloppuna, tai sitten ens viikon alussa. Mulla on ihan hirvee ikävä Mikaelia... En muille osaa enää puhua. Laitoksessa kukaan ei ymmärrä, ei ne edes tuu kysymään millanen olo mulla on kun mä olen yksin kauan omassa huoneessa. Nyt en oo edes ottanu iltalääkkeitä, joten niiden on tavallaan pakko tulla.

Kuulin tänään jotain mitä en ois halunnu kuulla. Tai oisin, mut edes viikkoa aikasemmin. Veli muuttaa kauas, melkeen kahdensadan kilometrin päähän kaupungista, jonne mä olen muuttamassa ens keväänä. Veli muuttaa sunnuntaina kaupungista, sieltä minne mä olen muuttamassa. Tätä kirjottaessani kyyneleet alko valua mun poskille. Mä en tiedä millon mä nään Veljen seuraavan kerran... Pelkään että en enää koskaan..

Tuntuu, että kaikki mulle tärkeet ihmiset vaan katoaa mun elämästä. Yksikin todellinen menetys voi saada mut romahtamaan. Kun mä tiedän romahduksen tulevan ennemmin tai myöhemmin, niin mun täytyy olla koko ajan varuillani. Tehdä asioita, joita en halua tehdä. Mennä ja tulla miten muut haluaa, koska ei musta oo kuuntelemaan sitä, miten paska oon jokaisessa asiassa.

Ja miten kaunista se onkaan, kun viillät ja verta alkaa valumaan. Miten kaunista se veri on, niin punaista. Eikä se vaadi paljoa. Menee vain pieni hetki, niin kätes on verestä punainen. Laitat vaan laput päälle, siteen käden ympärille, huppari ylle ja kukaan ei näe mitään. Mulle se ois helppoa, kun oon lähes koko ajan pitkähihasella. Ohuella tai paksummalla, pitkähihasella t-paidalla tai hupparilla, neuleella tai jollain muulla, kunhan on pitkät hihat.

Tai jos jalkoihin, ni lökärit on parhaat. Farkkujen jalassa pidon saa unohtaa muutamaks päiväks, riippuen kuinka syviä tekee. Joskus en voinu pitää farkkuja kuukauteen, koska tein sen verran ison haavan. Tikata se ois pitäny, mutta kun en voinu kertoa kellekkään aikuiselle viiltelykiellon tähden. Sitte se tulehtu pahasti ja sitä piti alkaa hoitaa.

Haluun vaan nyt pois. Nukkumalla se on mahdotonta, kun valvon pyörien sängyssä. Itken ja huudan tyynyä vasten, mutta kukaan ei kuule vaikka huutaisin kuinka lujaa. Tai sitten kukaan ei vaan välitä...