Ja mä huudan
Mut kukaan ei kuule
Kun mä huudan
Vastatuleen
Mun on paha olla. En jaksa tehä mitään ylimäärästä, haluun vaan nukkua. Pelkään et tää alamäki vaan jyrkkenee ja kohta mä oon ihan pohjalla. Mieliala vaan heittelehtii, enkä voi sille yhtää mitään.
Toivon taas kuolemaa apuun, mut jos mä itteni yritän tappaa ja epäonnistun siinä koko yrityksessä taas kerran, ni se oli siinä sit. Ku kaikki on ulos päin hyvin, ni elämä on pal hankalempaa. En voi olla niinku haluun, vaan mun on esitettävä että voin hyvin.
En tiiä kauan mä jaksan esittää. Eilen jo mielessä kävi, et jos mä kertoisin. Mut en pysty. Pystyn vaan mulle tärkeimmille ystäville kertoo. Perhe onki sit ihan eri juttu. Samoin ihmiset jotka yrittää auttaa perheen ulkopuolella.
Ja tossa mun ystäville kertoessaki pelottaa. Jos ne kertoo vaikka mun sisaruksille tai jollekki. Luotan kuitenki sen verran läheisimpii ystävii, että ne on hiljaa. Vaikka onhan mun yks siskoista sellanen, jolle voin kertoo kaiken. Silti en kerro.
Mä en odota, että saisin apua tähän pahaan oloon, masentuneisuuteen tai mihinkää muuhunkaa. Ei kukaa voi auttaa ku ne ei tiiä mitään. Hyväksyn sen että oon omillani nyt tän koko paskan kanssa.
Mä istun ulkona ja poltan sätkää.
Vähän kauempana edessäni on tie.
Ja mä kuulen, kun hälytysajoneuvo tulee vasemmalta.
Se on ambulanssi.
Pillit päällä se menee ohi
Ja mä toivon että mä oisin ollu siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti