Mun on huono olla. En uskalla kertoa hoitajille, miltä musta oikeesti tuntuu. En halua menettää ulkoiluja, enkä mä uskalla ajatella ja menettää toivoa viikonlopuks lomille pääsystä.
En nää muuta vaihtoehtoa kun valehdella... Oon taas nyt niin neuvoton. Ehkä mä uskallan alkaa puhumaan viikonlopun jälkeen? Tai jos en pääse lomille ni en puhu ollenkaan. En ainakaa ennen ens viikon torstaita.
Kun en mä enää uskalla kirjottaa tähän(kään) blogiin mitä mä oikeesti ajattelen. Pelkään että kaikki sen jälkeen hajoaa taas uudestaan...
Voinko ja uskallanko mä luottaa teihin?
Pian täysi-ikäisen tytön elämää masennuksen ja syömisvammailun keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti