En osaa sanoa miten mulla menee. Hyvin kai, paitsi mun ihmissuhteet tuhoutuu pikkuhiljaa. Lorttoja, jotka ei taida ymmärtää mitään, mitä ne aiheutti mulle. Saa mut ahdistumaan ja se näkyy laitoksessa, myös koulussa. Otin tänään yhteen yhden opettajan kanssa.
Mikaelin kanssa oon jutellu paljon. Se oli vastaamatta mulle melkeen neljä vuorokautta ja olin aivan paniikissa että mitä jos Mikaelille on sattunu jotain. Mietin, jos Mikael makais sairaalassa letkujen keskellä koomassa tai jotain. En ois kestäny sitä, oon sen kerran jo kokenu mun isän kanssa ja loppujen lopuks isä kuoli sairaalaan.
Pelkään aina pahinta. Mutta kun Mikael ei kai koskaan oo ollu niin pitkään vastaamatta. EI KOSKAAN. Mutta sitten kuulin siitä, Mikael ilmotti olevansa hengissä!
Olo oli helpottunu. Aamulla kysyin Mikaelilta että millon sillä ois aikaa nähdä. Vastaa varmaan illalla tai yöllä koska oli viime yön töissä.
Pian täysi-ikäisen tytön elämää masennuksen ja syömisvammailun keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti