Viilsin torstaina. Tai to - pe välisenä yönä. En mä ole varma. Seuraavana päivänä, eli eilen, exrakkaani äiti soitti 112 ja menin lanssilla päivystykseen. Päivystyksessä näin lääkäriä ja parin mutkan kautta päätettiin että palaan yksikköön.
Täällä mä nyt olen, rikkinäisenä ja yksin. En näe mitään syytä olla viiltämättä. Enkä mitään syytä jatkaa elämää. En halua, en pysty. Teen kaiken väärin ja pilaan kaiken. Kunpa olisi joku joka oikeasti musta välittäis ja joka rakastais.
Seuraavan kerran kun mä viillän, viillän kunnolla. Tiedän sen. Jos viiltäisin vahingossa liian syvälle..?
En halua olla. Mä en vaan pysty olla. Yksikössä ei ole ketään aikuista kelle puhua. Tetris tulee lomilta, joten sen kanssa voin olla. Jos pystyn edes siihen... Tetris on kai ainoa mun oikea ystävä täällä. Siis yksikössä.
Mä en osaa sanoa nyt muuta. Haluan pois. Sanoo ettei ole suunnitellut itsemurhaa sen tarkemmin. Nyt ainakin mä olen. Ehkä liiankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti