Moni eksyy yksinään
On turha huutaa, on mykkä suu
Ja toivo luhistuu
Mun toivoni tulevasta... pienenee tunti tunnilta. Tottakai mulla on tulevaisuutta varten suunnitelmia. Mitä mä tekisin jos joku kysyis multa millaisena näet tulevaisuutesi? Olisin vaan hiljaa? En tiedä.
Oon alkanu miettimään taas tapoja, joilla pääsisin pois. Ne ois liianki helppo toteuttaa.
Aamuisin en jaksa nousta ylös. Ei mitään motivaatiota mennä kouluun, suihkussa en jaksa käydä sillon kun pitäisi, lykkään sinne menoa jatkuvasti.
Päivät kulkee samaa rataa. En tee mitään. Iltaisin itken ja yritän saada mieleni pysymään kasassa. Ahdistavat, itsetuhoiset ja pelottavat ajatukset valtaa mun pääni. Itken lisää, kunnes mä nukahdan levottomaan uneen.
Tänää mä kerroin, kirjotin aikuiselle joka mua vois auttaa. Mutta se ei sanonu mitään. Ei sanaakaan. Taidan luovuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti